Sarjassa 100 – 200 jäsentä Inkoon Yrittäjät on usean vuoden ajan panostanut vaikuttamistyöhön ja saavuttanut sillä hyviä tuloksia. Tänä vuonna inkoolaiset jatkoivat kunnan kanssa hankintapolitiikan kehittämistä ja uuden yritysalueen kaavoitus ja myynti onnistuivat hienosti. Inkoon Yrittäjät on hahmottanut rooliaan lobbarina varsin vahvasti ja osaa taidolla valita asiat, joihin tarttuu. He kertovat vaikuttamistyöstään itse ja median kautta myös laajemmalle yleisölle.

Inkoon Yrittäjät ymmärtää pienellä paikkakunnalla näkyvyyden ja yhteistyön merkityksen. Se on välillä aloitteellinen itse, välillä se lähtee mukaan muiden tempauksiin. Näin se käyttää resurssit viisaasti ja yhdessä aikaan saadaan jokaista toimijaa isompia tempauksia.

Hyvä työ on huomattu, ja yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut vuoden 2020 aikana toiseksi eniten Uudenmaan Yrittäjien alueella, yli 9 %.

Lue koko uutisen: www.yrittajat.fi